perjantai 29. joulukuuta 2017

Uusi Vuosi 2018

Moi kaikki! 

Olen innoissani siitä, että pian päästään ampumaan raketteja ja viettämään äitini syntymäpäivää. Samana päivänä käymme myös hautausmaalla viemässä kynttilä haudalle. Vien kuolleen kissanikin haudalle kynttilän. Vien sinne yleensä joka viikonloppu tai ainakin niin useasti kun käyn siellä.

Harmittaa vähän, kun tää postaus on ennen virallista uutta vuotta ja en voi laittaa tähän mitään rakettikuvia, mutta jos sellasia onnistun ottamaan, niin ne tulee johonkin muuhun postaukseen.


Me vietetään uusi vuosi aika normaalisti. Joskus me ollaan menty Hankasalmelle, koska mun Kuopion kummit on tullut sinne ja vietetty siellä sitten uusi vuosi, mutta joskus me ollaan taas menty mun toisille kummeille ja vietetty siellä uusi vuosi. Nyt me ollaan vietetty se oikeastaan kolmestaan, eli mun vanhemmat ja minä. Tietenkin kanit kuuluu aina siihen mukaan.


 

Monet saattaa miettiä sitä, että pelottaako kaneja kaikki ne pamahukset, joita uutena vuotena kuuluu. Mun isä asuu sen verran maalla, että siellä ei pahemmin niitä pamahuksia kuulu muuta kuin ne meidän ampumat ja ehkä jostakin kaukaa naapurustosta, jotka lähimmät ovat noin kilometrin päässä. Me mennään muutenkin aina aika kauaksi meidän pihasta ne ampumaan, ettei sattuisi mitään vahinkoja, että raketti vaikka lentäisi ikkunaan tms. Toinen syy siihen on just se, että kun me kaneja omistetaan, niin ettei ne säikähtäisi. Oletan siis, että meidän kanit pelkäävät rakettien pauketta, mutta koska kaikki ammutaan niin kaukana, niin ne eivät kuule sitä.

14.4.2017
En oikein tiedä, että olisiko mulla muuta kerrottavaa meidän uudesta vuodesta. Mun uusi vuosi tulee olemaan vielä ensivuonna samanlainen, mutta sitä seuraavana vuonna olen opiskelemassa ja en tiedä miten sen silloin vietän. Mä toivottavasti vielä silloin tätä blogia kirjoitan, niin saatte sen silloin tietää! :)

tiistai 26. joulukuuta 2017

MUN JA KANIEN JOULULAHJAT 2017!

Moi kaikille! 

Joulu on nyt ohitte. En vaan käsitä tätä ajankulkua oikeasti, mutta nyt ennnenkun keksin tähän muuta höpötettävää, niin voimme mennä suoraan tämän postauksen aiheeseen eli mun ja mun kanien lahjoihin. Halusin kanienkin lahjat ottaa tähän vaan sen takia, koska me tilattiin äidin kanssa kivoja juttuja kaneille, vaikka niitä onkin vähän.


Tilattiin näitä koirille tarkoitettuja hammasharjoja taas pitkästä aikaa, ja siis näitä mun käsityksen mukaan saa antaa myös kaneille, koska olen nähnyt yhdellä toisellakin kaninomistajalla näitä (joita hän syötti kaneilleen) ja nämä ovat kasviperäisiä kaikki. Aikaisemmin sielä tuoteselosteessa myös luki, että sopii myös jyrsiöille, mutta en muista lukiko nyt.



Näitä me tilattiin siis yhteensä 6, eli yksi saa niitä aina 3, mutta ei tosiaankaan anneta useasti vaan aina joskus.


Tää oli tämmönen laatikko, jonka sisällä oli vaan heinää. Ekaks kaneja ei edes kiinnostanut tää kun vaan pikkusen maistoivat ja satunnaisesti pureskeli, mutta sitten se alkoikin kelpaamaan, koska tällähetkellä se näyttää pelkälle pahvilaatikolle, vaikkei siis ole ja kaikki sisukset on syöty (tai revitty pitkin häkkiä..), mutta edelleen sitä syödään!


Mukaan lähti myös pitkästä aikaa tätä Burgess Excel ruokaa, jota meillä on viimeks ollut varmaan viimevuonna tai jopa 2 vuotta sitten.

Päästään vihdoin mun lahjoihin. Pakko vielä sanoa, että tuo kanien ruoka ei niinkään ollut edes lahja, vaan normaali ostos, joka me oltaisiin joka tapauksessa joskus tehty.


Sain mun neljältä kaverilta joululahjoja jo ennen jouluaattoa, mutta niistä kahden lahjoja en muistanut kuvata. Uskon, että tulette näkemään niitä täällä blogin puolella vielä joskus ja ilmoitan siitä, jos niistä joku on jonkun heistä antama.

Tuossa ensimmäisessä oli kaksi hiusnaamiota, jotka mulla on jo ennestään.


Oonko laiska, kun en tätä tarkemmin näitä jaksanut kuvata? :D


Toiselta kaverilta sain huulirasvan (en tiedä miksi olin sen tyhjän paketin jättänyt tuonne, olen outo) ja tuossa laatikossa oli sellainen koriste ja pörrösukat.

Kolmas kaverini antoi mulle Essencen huulikiiltosetin, joka on sellainen matkapakkaus tavallaan. Siinä oli vain kolme pientä kiiltoa. Neljännen kaverini lahjassa oli ehkä maailman ihanin tuoksukynttilä, joka oli siis tavallinen tuikku, joka oli ihanassa tähden muotoisessa astiassa, mikä ikinä onkaan ja sain häneltä myös sellaisen mustapäämaskin, jota olen aina halunnut kokeilla! Pääsen sitäkin pian kokeilemaan!!


Puhuin äidille pitkään tästä harjasetistä, että nää harjat on ihania ja kaikkee, ja oikeastaan tiesin, että saan tämän. Mulla on ehkä liikaa kaikkia hiusjuttuja, mutta uskon, ettei niitä koskaan voi olla liikaa, koska ainakin mulle hiukset on tosi tärkeät ja varmaan monelle muullekin!


Puhuin myös tästä setistä, että tää olisi tosi kiva ja sain tämänkin. Tää on ulkomuodoltaankin niin mun näkönen ainakin omasta mielestäni. Tässä on siis hajuvesi ja tuommonen rasva, joka on siis vartalolle tarkoitettu. Tää tulee todellakin käyttöön!


Mulla onkin aika lopussa mun vanha hiuslakka, joka on jotakin halppismerkkiä, jonka oon ostanut oikeasti niin kauan sitten, että en edes muista! Mutta sen lakan tuoksusta tulee niin kovasti mieleen kaikki ne ajat, kun omistin vielä melkein takapuoleen asti olevat hiukset, ja kun letitin niitä joka ikinen ilta vain sen takia, että saisin seuraavalle päivälle ihanat kiharat ja aamulla aina törsäsin sitä lakkaa enemmän kuin tarpeeksi niihin hiuksiin. 


Se kuka tän mulle ostikaan, niin todennäköisesti pelastaa mun hiukset, koska tää on siis hoitoaine, jota en ole vielä käyttänyt, mutta uskon tän olevan ihan supermegaöver-hyvä, koska tää on tietääkseni aika kalliskin, vaikka eihän kaikki kalliitkaan tuotteet mitään parhaita ole, mutta mulla on kovat odotukset tän suhteen, ja testaan tottakai heti kun saan sopivan hetken sille. :)


Laskin pikaisesti, että tää on mun kuudes ripsiväri tähän mennessä! En vaan osaa päästää irti siitä Rimmelin ripsiväristä, joka on mun ensimmäinen ripsiväri, jonka oon ostanut joskus kun olin maybe 12, en muista niin tarkalleen, että milloin aloitin meikkaamisen. Sitä ei ole sielä enää kamalasti, mutta sitä tulee kuitenkin ja tykkään siitä lopputuloksesta.


Okei myönnän, sain tän jo joulukuun alussa, ja oon tätä käyttänyt jo muutamankin kerran, mutta tästä saa valita sen lämpötilan ite, ja se lämpötila tulee digitaalisena tuohon näyttöön, mikä ehkä vähäsen tuosta näkyy. Pakko ostaa vielä lämpösuojasuihke tässä lähiaikoina.


Yks mun venäläinen tuttava toi mulle erikseen sellaisessa joulukassissa joitain juttuja, ja siellä oli enimmäkseen venäläistä suklaata, mutta siellä oli myöskin lisää ihania korvakoruja, huivi, tuoksukynttilä ja tossut!

Tää tuoksuu mansikalle!!


Tottakai sain muiden lahjojen mukana myös suklaata!

Mikä oli sun lempparilahja?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Millainen mun joulu on?

Moi vaan moi! Ja anteeksi, tuo on ainakin joskus ollut Veronican aloitus hänen videoissaan. En ole nyt yhtään varma, että aloittaako hän enää videoitaan niin, vaikka häntä seurailenkin YouTubessa.

Tänään kuitenkin postausaiheena mun jouluaatto, joka on kahden päivän päästä! Voitteko oikeasti uskoa?! Olen odottanut tätä vaihtelevasti, koska en ihan koko aikaa hypetä tästä, mutta odottanut olen!

Pakko sanoa, että olen jo pitkään suunnitellut jonkinsortin postausta mun kaneista, mutta en saanut sitä edes tälle koko loppuvuodelle mahdutettua, koska mulla on monia muita postauksia, joiden täytyy ilmestyä tässä joulun aikaan. Mulla ei tän koko lyhyen blogihistorian aikana ole tällaista sattunut koskaan, etten saisi järjestettyä yhtä postausta tiettyyn aikaan. Noh, se postaus siirtyy ensivuodelle, niin kuin mun millainen olin nuorena -postaus, jossa siis näytän kuvia mun nuoruudesta, tai kun olin nuorempi you know.

Yhdessä postauksessa mun joulusta jo mainitsinkin. Vietän sen mun äidin, iskän ja mun sedän kanssa ja onhan meillä tottakai meidän kanit myös mukana.

Meillä on nämä aika normaalit jouluperinteet, jotka uskon jos ei kaikkien, niin suurimman osan tekevän. Jouluaamuna tosiaan äiti alkaa tekemään yleensä riisipuuroa jo valmiiksi iltaa varten ja samalla myös puuroon kuuluvan kiisselin, eli mikä se nyt olikaan nimeltään, kun siinä on ainakin luumuja ja rusinoita.


Monet ainakin mun kaveripiiristä syö sen puuron aamupalalla, mutta meillä se syödään aina ja on aina syöty jouluruoan jälkeen. Onko täällä muita, jotka syövät joulupuuron jälkiruoaksi? 

Mulle se on myös tosi ärsyttävää aina odotella, että olisi ilta, koska aina odotan niin paljon kaikkea jouluruokaa ja lahjojen avaamista. Kuulostan varmaankin ihan pikkulapselta.



Sen pitkän odotuksen jälkeen onneksi pian koittaakin ilta, ja pääsee syömään jouluruokaa ja puuroa! Parasta ikinä. Me syömme sen ehkä noin 18-19 aikoihin, ja lahjat saa avata yleensä noin kahdeksalta.

Meidän joulussa ei mitään tätä kummallisempaa ole. Loppuun saatte meidän jouluvaloista kuvia vähän enemmän, ja siis nämä seuraavat kuvat on meidän iskän luota otettuja. :)





Huomasin muuten sen, että aika monesta kuvasta tuli jotenkin epätarkkoja (sori, mun moka, koska en osaa ottaa hyviä kuvia ainakaan vielä), mutta toivottavasti saatte jotakin selkoa. Ja jotkut on tarkoituksella sellasia sumeita, näette kohta tarkemmin. Itse henkilökohtaisesti tykkään juuri sen tyylisistä kuvista.


Tässä esimerkki kuvasta, joista mä tykkään, jos niissä on valoja! 




Nää kaksi jänistä on oikeasti mun lempparit koko meidän joulumaasta! Johtuukin varmaan siitä, että kanit on mun lempieläimiä ja näillä molemmilla on mulle paljon tunnearvoa. Tuon vasemmanpuoleisen sain 2015 talvella. Sillä hetkellä, kun huomasin tuon kyseisen valon, niin mun oli pakko saada tuo. Sitten seuraavana vuonna, eli 2016 talvella näin tuon pikkupupun samassa kaupassa myynnissä, ja pakkohan sekin oli saada. Noh, sainkin sen sitten joululahjaksi! Tänä vuonna olen tainnut nähdä kolmannen pupun eri kaupassa myynnissä, mutta ihme, etten ole sitä hehkuttanut.




Tää sydämen muotoinen kranssi on myös todella söpö. :3








Muutamat jouluvalot tästä vielä puuttuu, mutta näette aivan varmasti ne ensivuonna joulun aikaan, kun teen tarkempaa esittelyä meidän jouluvaloista. Ehkä olisi jopa uusia valoja tullut?