tiistai 31. heinäkuuta 2018

VLOGI 1

Moikka!






























Tänään on jo kaikille tuttu "videotiistai", eli tänään jaan teille eilen julkaisemani videon, joka on tällä kertaa vlogi tyyppinen, jossa tapahtuu mun mielestä super kivoja juttuja, jonka takia siitä päivästä kuvasinkin vlogia.

Mulla on paljon opeteltavaa vlogaamisen kanssa, koska en osaa katsoa edes kameraan kunnolla, mutta tekemällä oppii ja tuossa ensikuun puolella on tulossa mun Mikkeliin yksin matkustamisesta vlogia! En enenpää pysty paljastamaan tästä vlogista, koska suurinpiirtein spoilaisin kaiken hauskan siitä, joten parempi vain mennä katsomaan se! :)


Hauskaa tiistaita kaikille!  :)





perjantai 27. heinäkuuta 2018

KOHTA VUOSIPÄIVÄ

Moii!!

Tällä kertaa ollaan vähän positiivisimmissa aiheissa, tai olenhan pyrkinyt pitämään koko blogin aina positiivisena. Halusin nyt kuitenkin kertoa vähän mun fiiliksiä siitä, että tällä blogilla on ihan pian vuosipäivä! Se on kuitenkin vasta 9.8. (jolloin mulla alkaa myös koulu!), mutta haluan jo nyt puhua siitä.



Luulen, että se vuosipäivä, jolloin perustin tän blogin on ollut jo aikoja sitten, mutta harmi kun en sitä tarkemmin kirjoitellut minnekään ylös, koska kaikkihan alkoi siitä, kun ajattelin, että olisi kiva aloittaa blogin kirjoittaminen, kun olin kaniblogin jo lopettanut. Siihenkin löytyi syynsä, mutta olen ne jo aiemmin kertonut mun muissa postauksissa. Mulle tuli aika nopeasti, jo muutamien minuuttien tai ehkä tuntien päästä sellanen "apua, en tahdo! Mihin oon ryhtymässä?!" -fiilis, ja piilotin mun blogin tosi nopeasti. Olin ehtinyt jo ulkoasua muokkaamaan sellaiseksi omanlaiseksi, ja vaihtamaan blogiin hienon bannerin, jossa oli mun kasvot, joten jos joku tutuistani olisi sen löytänyt se olisi varmasti tunnistanut mut! Pelkäsin, että joku mun kavereista saa tietää, jonka jälkeen tieto mun blogista leviäisi koko mun koululle, ja mulle alettaisiin huutelemaan ilkeyksiä siitä. Yksi mun koulusta aloitti YouTubaamisen vähän ennenkuin mä ehdin aloittaa, niin hänen videoitaan toistettiin kajareista kesken välitunnin, ja hän ei siitä tykännyt yhtään. Se olikin myös tubettamisessa yksi pienimuotoinen este, miksi en sitä ihan ensimmäisenä aloittanut.

Mua ei kuitenkaan haittaa, jos joku mainostaa YouTube-kanavaani tai mun blogia jossain, päinvastoin. Se saattaisi auttaa mua eteenpäin tässä harrastuksessa, mutta haluan vain, että mun koulussa kauhean moni ihminen ei saa kuulla näistä mun harrastuksista, koska siitä kuulisi kyllä sen jälkeen.


Nyt olen kuitenkin melkein jo vuoden kirjoittanut tätä blogia, ja aloittanut tubettamisen pienimuotoisesti tän blogin ohella. Mun blogista tietää Kiia ja Hipa ja myöskin se kaveri, jonka ajattelin levittävän mun blogia kaikille. Mitään ei ole tapahtunut. Myös mun kaksi isoveljeä lukevat mun blogia, ainakin silloin kun huomaavat jonkun postauksen jota eivät vielä ole katsoneet, tai jos heillä on aikaa. Myös äitini ja hänen paras ystävänsä tietää ja lukee mun blogia silloin kun ehtivät.

YouTubesta tällä hetkellä ei tiedä mun tutuista kuin vaan mun veljet, Hipa, Kiia, äiti ja hänen ystävänsä. Oon huomannut sen, että Kiia on aina välillä ollut sellanen "suuri fani" vaikkakin se on vain läppää, hauskaa se silti on. :)



Mietin jossain vaiheessa, että pitäisin jonkun arvonnan blogin vuosipäivän kunniaksi, mutta mulla ei taida olla niin paljoa vielä tilaajia tai lukijoita, että kukaan siihen osallistuisi. Ehkä joku toinen kerta.

En muuten löytänyt enää bloggerista sellaista kohtaa, josta olisin voinut pistää kyselyn, joka jäi vähän harmittamaan. Olisin keksinyt kyselyn aiheita teille tähän blogiin liittyen, mutta ehkä keksin jotakin sen tilalle. Hyvää perjantaita sulle! :)

tiistai 24. heinäkuuta 2018

MUN KANAVA JA MINÄ

Moikka!


Blogissa jo ensimmäisessä postauksessa kerroin enemmän itsestäni (kohta vietetään muuten blogin vuosipäivää!!), mutta ikinä en oo mun YouTube-kanavalla puhunut itsestäni, tai oikeastaan mun koko kanavasta yhtään. Perustin sen vain, koska ajattelin kameralle puhumisen olevan helpompaa, kuin kirjoittaminen ja koska se kuulosti sillä hetkellä (ja edelleen) kivalle ajatukselle! Mulla on melkein 20 tilaajaa jo YouTuben puolella, ja haluan kiittää jokaista teistä siitä! Jos et jo oo painanu "tilaa" nappia mun kanavalla, niin se auttais mua tosi paljon, jos painaisit sitä!

Kerron tässä videossa nyt vähän enemmän musta itestäni ja mun kanavasta.


perjantai 20. heinäkuuta 2018

MITÄ TORSTAINA TAPAHTUI?!

Moikka!

Mulle torstaina tapahtunut asia oli ihan supeeer jännittävä ja sellainen, jota tosissani ootin kauhulla, mutta myös ilolla. Voiko noin sanoa?

Kalajoki 1.7.2018
Matkustin torstaina 182km junalla YKSIN ja tämä oli se mulle jännittävä osuus! En koskaan aiemmin oo mennyt junalla yksin. Eniten jännitti se, että jouduin vaihtamaan junaa kaksi kertaa, mutta ne menikin ihan hyvin. Aiemmat junamatkat olen matkustanut joko mun vanhempien kanssa (silloin jouduttiin junaakin vaihtamaan) tai sitten ollaan menty kavereiden kanssa Jyväskylään suoralla junalla, jossa ei siis tarvinnut vaihtaa välillä.

Kaverin kodin läiheisellä rannalla 21.5.2018
Oleskelen täällä nyt noin 5 vuorokautta, eli jos nyt tää torstai millon tänne tuli eli eilen lasketaan, niin 6 päivää oikeastaan, koska lähden tiistaina täältä. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin pitempäänkin olla, mutta mulla tulee muuta menoa keskiviikolle, joten en pysty olemaan täällä ihan superpitkään, enkä viitti ihan asumaan tänne tulla :D

Oleskelen täällä nyt parit ekat päivät mun yhden ystävän (ei mikään mun ikäinen enää!) luona, ja sieltä sitten siirryn mun veljen luokse. Siitä sitten tiistaina lähdenkin jo aika jossain vaiheessa päivää junalla takasin. Jouduin Pieksemäellä olemaan tunnin tekemättä mitään, koska seuraava juna Mikkeliin lähtee vasta tunnin päästä. Ihanaa varmaan odotella sitten kun täältä lähden, koska se on Mikkelistä kotiinpäin jo toinen pysäkki, eli ehdin ehkä puol tuntia matkustaa, ennenkuin pysähdyn Pieksemäellä.


Tein myös vlogia tuossa eilen mun reissusta YouTuben puolelle, sillä vain kestää jokunen hetki ennen kuin pääsen julkaisemaan sitä mun kanavalla, koska teen nyt kerran viikossa videoita, ja niitä on nyt loman loppuun asti siellä tulossa, elikkäs se vlogi tulee varmaankin vasta 13.8. eli melkein kuukauden päästä! No, pääsette sen joka tapauksessa näkemään, mutta ette ehkä silloin enää muista niin tarkasti tästä mun Mikkelin reissusta. Haluatteko vlogia vielä täältä Mikkelistä, vaikka sillon kun taas matkustan junalla pois tai sitten kun oleskelen täällä? Kertokaan kommenteissa! Auttais mua tosi paljon. 

Mulla ei nyt ollut tässä oikein muuta. Ensiviikon tiistaina ollaankin sitten vähän mielenkiintoisemman videon parissa, jos haluat olla ensimmäisenä näkemässä sen, niin kannattaa mennä tilaamaan mun kanava, koska video tulee julki jo maanantaina, mutta postauksen siitä videosta kirjoitan vasta tiistaina! Mun kanavan löydät sieltä nimellä Jaana.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

IHANIA VAATTEITA

Heijsan!

Shoppailin aaaaaaaikoja sitten H&M:n verkkokaupassa ja tilailin sieltä kaikkea kivaa! Oon oikeastaan uudistamassa mun tyyliä, tai tekemässä siitä enemmän mun tyylistä, joten oikeastaan kaikki mitä shoppailin on juuri sellaista mitä odotin ja mitä tuun käyttämään super paljon!



Ajattelin, että pyhittäisin tän postauksen pelkästään tekstille, mutta ajattelin, että ehkä menen sen mun alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, eli tiistaina video ja perjantaina sitten jotain järkevää tekstiä. Kirjottelen sitten perjantaina enenpi tästä mun viikosta, koska olen kuvaamassa jo toista vlogi aiheista videota mun kanavalle, koska torstaina tapahtuu jotain suuuuper spessua!

Tässä kuitenkin tän päivän aiheeseen sopiva video :)




perjantai 13. heinäkuuta 2018

MITÄ TEHDÄ KESÄLOMALLA? - 10 VINKKIÄ

Moikka!

Outoa, taas on perjantai 13. tuntuu sille, kuin se olisi vasta ollut! Toivotaan, että kenellekään ei mitään pahaa satu, koska eikös se ole epäonnenpäivä?

Sanoin mun yhdessä kunnolla kirjoitetussa postauksessa, että en perjantaisin linkkaisi tänne videota, mutta nyt teenkin poikkeuksen.

Vaalensin muuten mun hiuksia jälleen kerran! Tällä hetkellä olen aika lähellä sitä haluttua lopputulosta, eli kokonaan blondi, mutta tuli ongelmia matkaan, koska mun juuri ei mennytkään kokonaan vaaleaksi, kuten se kaikilla edellisillä kerroilla meni kyseisellä värillä. Läimäsen siihen kuitenkin vielä yhden kunnon vaalennuksen ensi kuussa, kun koulut on alkamassa. Testaan myös yhtä shampooväriä, en tiedä miksi sellaisia kuuluisi sanoa, mutta kyseessä on siis Cameleo Coloring Shampoo sävyssä 10.0 silver blond eli musta pitäis tulla melkein mummeli! :D Mietin suuresti miten sain tähänkin luvan, koska mun iskä ei yleensä anna lupaa tällaisiin "shokkiväreihin", vaikka harmaa on luonnollinen, vaikkei minun ikäisellä kylläkään. Katsotaan millaiselta näytän sellaisilla hiuksilla, niin voin sitten miettiä, että pysynkö harmaana vai alanko pistämään hiuksiin vaan hopeashampoota ja olemaan sellainen "kylmä blondi" :D

Mentiin vähän ohitte tän postauksen aiheen, tosiaan tässä mun 10 vinkkiä kesälomaan videomuodossa!


Kiitos jos katsoit videon, auttais mua paljon jos myös tilaisit kanavan, kommentoisit ja jakaisit kaverille! :)

tiistai 10. heinäkuuta 2018

PRIDET 2018

Moi!

Ihan aluksi haluan sanoa, että hyvää tiistaita jokaiselle. Toivottavasti jokaisen päivä on mennyt hyvin ja viikko alkanut hyvin. Itse olen tällä hetkellä Kalajoella, ja olen tekemässä täältä muutamia videoita, jotka näätte täälläkin sitten kun olen saanut ne julkaistua. Pääsemme tästä nyt kuitenkin tän postauksen aiheeseen.

Pridet olivat tosiaan hetki sitten, mutta mä olin siihen aikaan Kalajoella, ja tällä hetkellä oon toisella reissulla jo kyseisellä paikkakunnalla. Eli näin kokonaan selvitettynä, olen tänä vuonna jo toista kertaa täällä, mutta tällä kertaa eri porukalla tai onhan vanhempani täällä kuitenkin, mutta muuten eri porukalla.

Inspiroiduin tuossa kuitenkin meikkaamaan naamaani ja tein siitä videon, mutta harmikseni siitä meikistä ei tullut sellainen, millaiseksi sen olisin halunnut ja jopa kuvitellut sen tulevan. Valaistus oli videossa ihan kauhea, koska en tajunnut sitä, että vessassa valo on keltainen (!!), mutta mulla ei oikeasti kylläkään ollut muuta paikkaa kuvata sitä. Toisena oli se, että mun luomivärit ei toiminu niin miten ne aattelin toimivan, mutta Essence osaa välillä yllättää, huonollakin tavalla.

Ensi vuonna toivottavasti teen paremman pridemeikin teille ja pääsisin jopa itse sinne paikanpäälle. Sen näkee sitten. Tässä nyt kuitenkin teille se video, ehkä jo satutte odottamaan sen katsomista, ellei mieli muuttunut siinä vaiheessa, kun kerroin laadun olevan surkeaa! :D



Kiva jos katoit videon, ja ois tosi siistiä jos tilaisit kanavan ❤️️

lauantai 7. heinäkuuta 2018

IKÄVÄ TÄTÄ

Moikka

Jälleen on mennyt hetkinen siitä, kun kirjoittelin viimeksi ihan oikeista asioista tänne. Tällä kertaa haluaisin koota ajatukseni mun tän henkisistä fiiliksistä tänne blogin puolelle, koska en osaa sanoa sitä videolla ja tiedän, että tämä blogi kaipaa sitä, että kirjoittelisin joskus tänne.

Alunperin tarkoitus oli jaksaa kirjoittaa edelleen kaksi kertaa viikossa blogia, tiistaina ja perjantaina. YouTuben ei millään tavalla pitänyt mennä tän bloggaamisen edelle, eikä ainakaan pysäyttää koko blogin kirjoittamista, ei se tietenkään niinkään mennyt. Oon hetken aikaa tänne nyt jakanut teidän lukijoiden kanssa niitä videoita, joita olen YouTubeen tehnyt. Yleensä se sitten jäikin vaan pariin sanaan ja siihen videoon. Aloin miettimään, että mitä te kaikki mahdatte ajatella siitä, että blogi jonne aikasemmin kirjoittelin kaksi kertaa viikossa aktiivisesti, joissa oikeasti oli tekstiä, eikä mikään blogitekstin otsikkoon viittaava video ja pari sanaa, jotka nekin olivat vain "käy katsomassa video tuosta alhaalta". En tiedä onko se teille normaalia ja onko se oikeaa bloggausta enää siinä vaiheessa.



 Tiedän sen, että osaan kertoa enemmän mun tunteista ja fiiliksistä kirjoittamalla, en osaa puhua niistä kameralle tai edes sanoa suoraan toiselle ihmiselle. Siksi halusin kirjoittaa tän postauksena.

Tiedän sen, että mun ei ole tarkoitus mielyttää muita, vaan tehdä sitä mitä ite tykkään. Haluan kuitenkin, että täällä blogissa tullaan näkemään myös kirjoitusta, eikä pelkkiä videoita. Ehkä teen tästä liian ison numeron, ehkä taas en. Tän postauksen pääpointtina nyt kuitenkin on se, että jos en kokonaan tän suhteen muuta tapojani, niin ainakin yritän videoille kirjoittaa tarkempaa kuvausta tännekin, ettei koko postaus oikeasti jää vain pariin sanaan, tai yhteen lauseeseen.


Haluan silti pyytää kaikilta lukijoilta anteeksi sitä, etten ole kirjoitellut kunnolla tänne. Yritän alkaa taas kirjoittelemaan aktiivisesti tänne, ja tehdä YouTuben puolelle ainakin kerran viikossa uutta videota. Muistattehan, että tänne blogiin olisi tarkoituksena tulla kaksi kertaa viikossa postausta eli tiistaina ja perjantaina. YouTubeen yritän tehdä videoita joka viikko maanantaina, ja tiistaina tulisi aina siihen videoon liittyvää postausta ja perjantaina jokin muu aihepostaus. Taitaa vaan YouTuben ansiosta olla vähän vaikeempaa keksiä uusia postausaiheita. Mun täytyy nyt tarkemmin miettiä, mutta ainakin yritän! Kiitos paljon sun ajasta, käy toki kattomassa mun YouTube-kanava, sinne on tulossa paljon kauneusaiheisia videoita ja tykkään tehdä meikkivideoita, joten ne on yksiä mun kanavalla. Jos tilaat mun kanavan, niin se olisi mun mielestä tosi huippua, mutta tärkeintä on, että just sä luit tän postauksen. Ootte jokainen mulle supertärkeitä ❤️️



maanantai 2. heinäkuuta 2018

JUHANNUSMEIKKI 2018

Heipähei

YouTubessa on ollut jo hetkisen julkisena mun juhannuksena tehty meikki. Tykkään paljon tehdä meikkivideoita tuonne YouTuben puolelle ja inspiroidun monista jutuista (vuodenajoista, juhlapyhistä ym.) ja tälläkertaa mä innostuin juhannuksesta!