tiistai 29. toukokuuta 2018

UNBOXATAAN LEMMIKIN RUOKIA! (video)

Heipähei!

Nyt eletään jo viimeistä viikkoa koulussa ennenkuin kesäloma alkaa. Olisinpa syntynyt 2002, niin oisin päässyt jo peruskoulusta, mutta jos olisin -02, niin en olisi tutustunut varmaan ollenkaan nykyisiin kavereihini, joten olen kuitenkin kiitollinen tästä.

Okei palataan asiaan. Editoin vihdoin ja viimein tän videon ja lisäsin YouTubeen. Menkääs katsomaan, siinä mä availen pakettia, jossa on kaikkea kivaa mun karvaisille kavereilleni! :)


perjantai 11. toukokuuta 2018

LEIKKAAN HIUKSIANI! (VIDEO)

Hei kaikille! 


Tänään tämä postaus tulee taas videomuodossa. Haluan kuitenkin sanoa pari asiaa tähän, joita en videolla sanonut. Tosiaan, aiemmin monia vuosia sitten aina kävin joko parturissa leikkuuttamassa mun hiukset tai sitten joku mun tuttu ne leikkas, mutta nyt oon alkanut ite tekemään kaikki tarvittavat asiat mun hiuksille (värjäykset, leikkaukset yms.). En kuitenkaan kannata sitä, sillä kampaajat voivat tehdä parempaa jälkeä, ja niiden ammatti on tehdä sitä mitä ne sun hiuksille olisikaan tekemässä. Itse koen kuitenkin, että saan parempaa jälkeä itse tehtynä, ja jos mokaan niin se on mun vika, eikä sen kampaajan.


perjantai 4. toukokuuta 2018

MILLAINEN BLOGGAAJA OLEN?

Ihana Sofia haastoi mut tekemeään tän millainen bloggaaja olen -haasteen, ja tottakai mun piti ottaa haaste vastaan!

Tässä on tosiaan 20 kysymystä, ja eiköhän vain suoraan mennä niiden pariin!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 

Tästähän ei olekaan kauhean kauaa aikaa, kun tän blogin kirjoittamisen aloitin. Taino jotakin 6kk, miten sen nyt ottaa. Loin tän blogin kuitenkin monia kuukausia ennen kuin aloin kirjoittamaan yhtäkään postausta tänne, ja silloin ajattelin, että haluan kirjoittaa blogia, mutta en kuitenkaan voi jatkaa mun aiempaa kaniblogia, koska ne postaukset on jokainen lähestulkoon samanlaisia. Halusin kirjoittaa jotain sellasta, josta riittää aiheita ja joka mua kiinnostaa ja koska rakastan valokuvaamista, niin ehkä tämä oli se suurin syy, miksi tämän blogin pitämisen aloitin,

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Tuossa edellisessä se tulikin jo mainittua, mutta tosiaan ihan jos tarkkoja ollaan niin tässä kuussa tulee täyteen 9kk! Apua, mä oikeasti luulin, että oon kirjottanut vasta puoli vuotta! Kamalaa miten aika menee nopeasti..

3. Kuvaile blogiasi, mikä on sen pääasiallinen aihe ym.?

Mä kirjoitan postauksia laidasta laitaan ja mun alkuperäisenä tarkoituksena olikin kirjoittaa vaan kauneuteen ja meikkeihin liittyviä postauksia, mutta tää aihepiiri on vähän riistäytynyt käsistä ja luokittelen mun blogin kolmeen eri kategoriaan eli lifestyle, kauneus, muoti.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Tähän on nyt pakko myöntää, kuten oottekin varmaan huomanneet, että olen pitänyt jonkinlaista paussia tässä tän blogin päivittämisen suhteen. Kuitenkaan YouTube ei ole mennyt tän blogin etusijalle, vaan oikeastaan oma jaksaminen. Pitäisi yrittää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, sillä ne asiat mitkä on mua mukamas estänyt kirjoittamasta blogia ovat ihan tyhmiä. Pakko jos olisi valita, niin blogi on tärkeämpi kun ne muut asiat mitä olen tehnyt. Kuitenkin, yritän päivittää blogia 2 kertaa viikossa, tiistaina ja perjantaina.



5. Kummat ensin, kuvat vai teksti?

Tää riippuu ihan hirveästi. Omissa postauksissa mä teen molempia aina välillä, mutta en koskaan ole kuitenkaan jokaista kuvaa pistänyt sinne ylös ja sitten vasta laittanut tekstiä, vaan yleensä pudottelen niitä kuvia sinne kappaleiden väliin, joten ehkä sanoisin, että teksti ensin, koska niin olen kuitenkin tehnyt.

6. Mistä saat inspiraation postauksiisi?

Luen monia eri blogeja, joten yleensä muista blogeista tulee inspiraatiota. Joskus myös alan miettimään mun elämässä tapahtuneita asioita, ja jos saan päähäni jonkun hyvän aiheen, niin alan siitä kirjoittamaan.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla? 

Mieluiten illalla, koska päivällä oon koulussa ja aamulla mulla ei ole aikaa oikeastaan muulle kun syömiselle, kissan ruokkimiselle, vaatteiden vaihdolle ja meikkaamiselle.


8. Kuinka usein teet jotakin blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?

Hmm, aika usein kirjoittelen luonnokseksi uusia postauksia ja kommentteihin vastailen niin usein kuin vaan kerkiän (tai käyn sähköpostista katsomassa, että on tullut uusi kommentti tai bloggerista). Yleensä, jos saan jonkun postausidean, niin katson mun läppärin kuvakansioista, että onko siellä sellaisia kuvia jotka voisin julkaista siihen postaukseen, mutta jos ei ole tai on kyseessä joku meikkipostaus, niin silloinhan mä otan sillä hetkellä ne kuvat. Sanoisinko nyt tähän, että joka toinen päivä vähintään.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Yleensä kaikki blogit joita mä luen ovat lifestyle aiheisia, mutta rakastan meikki- ja kauneusblogeja!

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Hyvin suuresti sen blogin aihe. En yleensä ala mitää esim, sisustusblogeja lukemaan, mutta jos siellä blogissa puhutaan vaatteista ja meikeistä, niin todellakin liityn lukijaksi! Mua myös kiinnostaa paljon kirjoitustyyli ja jos se blogin kirjoittaja on samaa ikäluokkaa mun kanssa, niin sillon ainakin kiinnostus herää, mutta oikeastaan kaikki blogit joita luen, niin niiden kirjoittajat ovat jo täysi-ikäisiä, joten ei se ikä siinä niinkään vaikuta! 


11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

Näitä on liikaa! Valokuvaaminen (rakastan yli kaiken valokuvaamista!), uusien kavereiden saaminen ja että saa kirjoittaa vapaasti ja avoimesti päiväkirjan tavoin, jos vain haluaa. 

12. Entä kolme huonointa asiaa?

Nyt tuli kyllä paha. Kyllä niitäkin kuitenkin löytyy, jos kunnolla alkaa miettimään, mutta päälimmäisinä ehkä ne, että blogista saattaa tulla stressiä, kun ei keksi mistä kirjoittaa tai saa aikaiseksi mitään, ajanpuute ja kun kuvat ei aina onnistu, ja sit et keksi mitään mitä laittaa sun postaukseen.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, eli vastaatko mielelläsi esimerkiksi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Tottakai! Kommentteihin vastaaminen on mun mielestä tosi kivaa, ja niiden lukeminen.

14. Onko blogillasi muita somekanavia, kuten Instagramia tai Facebook-sivuja?

Mulla itselläni on Instagram, Snapchat (jabuzino) ja YouTube ja blogilla on omat sivut Facebookissa.



15. Onko sinulla luonnoksissa useampi valmiita tai lähes valmiita vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Yleensä mulla on luonnoksissa monia postauksia ajoitettuna tietylle ajankohdalle, eli on luonnoksissa joko valmiina tai melkein valmiina! Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan yhtäkään, koska en nyt ole hetkeen kirjotellut.

16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi, vai pyritkö pitämään blogisi mahdollisimman omana tietonasi?

Alkuperäinen suunnitelma oli se, etten kerro tästä blogista kenellekään muulle, kun ehkä just ja just mun äidille. Päädyinkin muutamia kuukausia kirjoittamaan ilman että oikeastaan kukaan mun tutuista tiesivät mun blogista, mutta kerroin sitten heille tästä blogista kuitenkin ja olette nyt varmaan huomanneetkin tänne eksyneet Kiian ja Hipan, jotka olivat mun kaveripiirin ensimmäiset jotka saivat tietää tästä. Äitikin lukee mun blogia aika usein.


17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?

Mun blogissa on mainoksia, joista mä saan rahaa, mutta se on oikeastaan sama asia kun en saisi mitään, sillä ne summat ovat niin pieniä. Yhtäkään tuotetta en ole saanut testattavaksi, eli jokaisen täällä näkyneen olen maksanut itse.


18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa ollenkaan?

Oikeastaan tän blogin nimellä ei niinkään tarinaa ole. Halusin tietenkin jonkun englantilaisen ja mahdollisimman paljon kauneuteen liittyvän nimen, ja päädyinkin sitten näin suomennettuna nimeen kaikki ovat kauniita ja ihania. 

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos, niin miten?

Haluaisin muuttaa tän blogin ulkoasua jotenkin, mutta pelkään sitä, että teen jonkun asian väärin ja sen jälkeen koko blogin ulkoasu olisi pilalla. Haluaisin myös parantaa mun kirjoitustyyliä.

20. Kolme vinkkiäsi aloittavalle bloggaajalle?

Ihan ensimmäisenä, ole oma itsesi. Jokainen lukija tykästyy sussa sun luonteeseen, on parempi olla oma ittensä, kun jonkinlainen muu. Toisena, kirjoita sellaisista asioista joista itse tykkäät, kuten mä aloitin kirjoittamaan kauneudesta ja meikeistä ja viimeisenä, älä koskaan anna vihakommenttien muuttaa sua millään tapaa! Jokainen joka tulee sun blogin kommenttikenttään haukkumaan sua tms, on vaan kateellisia sulle ja niillä menee vaan omassa elämässään niin huonosti, että on pakko tulla muihin purkamaan sitä pahaa oloaan.



En varmaan haasta tällä kertaa ketään tähän haasteeseen. Monet ovat tämän varmaankin jo tehneet. 

Loppuun vielä yksi mun YouTube-videoistani.