perjantai 23. maaliskuuta 2018

TUBETOUR 2018

Moi kaikille

Torstaina 8.3. olin mun kavereiden kanssa Tubetour-nimisessä tapahtumassa ensimmäistä kertaa ikinä! Meidän suuntamme kohtasi siis kohti Jyväskylää. Sinne tuli meitä moikkaamaan Lakko, Mansikkka, Herbalisti, ZoneVD, Sita Salminen, Mikirotta ja yllätysvieraana Mr. Jallu. Se päivä oli mulle kyllä ikimuistoisin (sanon tuon jokaisessa postauksessa, jossa kerron jostakin tapahtumasta! Kaikki on yhtä ikimuistoisia.)


Lähdin koulusta jo tuntia aikaisemmin. Meillä oli englantia kaksi viimeistä tuntia, ja en olisi edes jaksanut sitä vikaa tuntia, mutta en sen takia sieltä lähtenyt. Mulla oli enenpi aikaa valmistautua.



Mun Snapchatista löytyy yleensä aina jotakin, jos matkustelen jonnekin ja näistäkin jotkut olivat mun mystoryssa. Kannattaa mennä siis seuraamaan, jos haluaa niitä ihmetellä. Löydyn sieltä nimellä @jabuzino 



Mä ja mun ihana ystävä otettiin myös yhteiskuva näiden tubettajien kanssa! Jälkeenpäin oon aatellu koko ajan, et hyvä et mentiin yhdessä ottamaan se kuva, koska aloin tärisemään tosi paljon, kun tajusin että ollaan seuraavina tuolla tubettajien luona. Halasin myös jokaista, ja ainakin Mansikkka kiitteli mua kun pääsin paikalle, ja koska olin ihan sekasin koko tilanteesta, niin vastasin vain jotain ihmeellisiä "jee" vastauksia. :D Ehkä ensikerralla osaisin vastata paremmin, ehkä.

Saimme myös naistenpäivän kunniaksi meikkipussukat sieltä mukaan, ja voin täällä esitellä niitä meikkejä myöhemmin!

Kivaa perjantaita kaikille! <3 


2 kommenttia:

  1. Mun oli viime vuonna tarkoitus mennä Tubeetourille, mutta olin sitten tietysti sinä päivänä just sairaana, joten ei auttanut muu kuin jäädä kotiin :/ Maijun ja Mikun tapaaminen olisi kyllä varmasti niin ihanaa, varsinkin Maijun ♥ Ja hei joo, ehdottomasti meikkiesittelyä noista meikeistä! Tosi kiva muuten toi viimenen kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi :( Mulle ainakin Tubetour oli jotenkin unohtumaton kokemus. Toivottavasti vielä jonain päivänä pääset tapaamaan Maijua ja Mikua. Molemmat tosi ihania persoonia <3 Kiitos paljon Sofia! <3

      Poista

Kaikenlaiset kommentit on tervetuleita! Otan vastaan myös rakentavaa palautetta! :3