perjantai 15. syyskuuta 2017

ELÄMÄ LAPSELLE 2017!

Oon niin iloinen, että tää tapahtuma järjestyi tänäkin vuonna! Tällä kertaa olin koko konsertin ajan vaan mun yhden kaverin kanssa, koska muita mun kavereita sinne ei oikeastaan tullutkaan. Ihan superkivaa oli silti!

Mun ja mun kaverin alkuperänen tarkotus oli yrittää päästä eturiviin sielä konsertissa, mutta ei päästy vaikka aika lähelle ainakin! Ollaan siitä ylpeitä. :)

Ja täytyy myös sanoa, että mun asu mikä mun piti sinne laittaa, ei ollutkaan yhtään se mikä piti. Vaihoin ittelleni siis sellaset pinkit farkut, harmaapinkin paidan ja sen päälle huppari. Tähän muutokseen syy oli se, että tajusin ettei mun silmämeikki sovi miltei ollenkaan siihen asuun, koska tosiaan sehän oli pinkkimusta.

Tältä konsertilta odotin eniten Antti Tuiskun esiintymistä, koska onhan se mun fanituksen kohde ainakin ollut joskus, ja aina sen olen halunnut livenä nähdä, ihanaa että nyt se viimein tapahtui! Voin jopa sanoa, että tän jälkeen mulla on noussu taas sellanen sisäinen fangirl esiin ja Antti Tuisku alkaa olemaan taas se tärkee asia mulle, mikä sillon joskus.

Ostin konsertista yhden fanituotteen, ja voittekin arvata kenen fanituote se on. :D Antti Tuisku, kyllä. :3



Mun mielestä tää kangaskassi on ihana!

Ostin ton sen takia, koska mä päätin sillä hetkellä, että mä en sieltä lähe ilman yhtäkään Antti Tuiskun fanituotetta, ja sillä hetkellä mulla ei ollu enempää rahaa mukana, koska loput jäi bussiin, niin tyydyin sitten tähän, ja tottakai mä tota aion käyttää! Tuo kangaskassi maksoi siis 15€ :3

Tää kuva otettu joskus 3 aikaan yöllä kun pääsin kotia. :D (ja mulla on yöpaita jo päällä)
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisin unohtanu puolet asioista, mitä olisi pitäny mainita, mutta toivottavasti tärkeimmät tuli nyt tässä.

Olitko sä Elämä Lapselle-konsertissa?

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Mä en ollut paikalla, ja harmittelin etukäteen paljon etten näe sitä edes netin kautta kun asun nykyään Englannissa ja Katsomoissa sun muissa on maarajoitukset. Mutta voi sitä mun riemua, kun päätin edes kokeilla, eikä tässä ollutkaan maarajoitusta ja näin sen kuitenkin!!😍 Oispa ihana päästä itsekin joskus ihan paikan päälle katsomaan, oli nimittäin varmasti ihan mieletön kokemus :)

    www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Ihanaa et sä näit sen netin kautta! Mä tosiaan olin viimevuonnakin tuolla konsertissa, ja voin sanoa että se on tosi mieletön kokemus! :3

      Poista
  2. Kuulostaa ihan mahtavalta kokemukselta! :) Mä haluan ehdottomasti itsekin joskus mennä tuonne Elämä lapselle -konserttiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on! Kannatan kanssa, että joskus menet tuonne konserttiin. Vaikka sielä saattaa kestääkin hetken, kun jonottaa pääsyä sinne paikanpäälle, koska ne kaikki turvatarkastukset ym, mutta silti se on tosi ihana kokemus! :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit on tervetuleita! Otan vastaan myös rakentavaa palautetta! :3