tiistai 9. lokakuuta 2018

TET-VIIKKO

Moi!

Mulla on taas meneillään tet-viikko, mutta tällä kertaa en ole kampaamossa, vaan ruokakaupassa. Ajattelin tänään kirjoitella näin oman näkemykseni parin päivän jälkeisistä fiiliksistä.


Ensinnäkin kengiksi ei kannata valita sellaisia kenkiä, joissa on vähän korkoa, koska mä menin ja tein sen virheen valitessani sellaiset kengät ensimmäisenä päivänä. Tosiaan jalat voi olla hieman turtana sen päivän jälkeen! Oman kokemuksen mukaan sellaiset tasapohjaset on ihan hyvät sellaiseen työhön. Ite laittelin hintalappuja ja täyttelin hyllyjä 7h melkein putkeen. Siinä ajassa kun ei paljoa istuskele, niin alkaa olemaan sitä seisomista ihan mukavasti.



Maanantaista keskiviikkoon oon nyt neljään asti töissä, koska perjantaina oon lähössä jo kello 12 pois, koska olen lähdössä jälleen Mikkeliin, ja me viedään Hilma samalla Jyväskylään. Kuvaan muuten perjantaista vlogia, joten pysykää kuulolla, niin ilmoittelen jossain vaiheessa, että milloin se vlogi ilmestyy YouTuben puolelle. Muistakaa myös se, että mun kanavalle tulee joka maanantai videota, ja jos ei jonain maanantaina tule, niin seuraavana maanantaina tulee! Eilen tuli myös uusi video mun kanavalle, mutta puhutaan siitä enemmän perjantaina.


Puhun tarkemmin tästä viikosta joku päivä täällä blogissa, ja ajattelin tehdä myös Tubeen sellaisen videon jossa puhun tästä tarkemmin. Mahdollisesti on tulossa myös kysymysvideo, jossa joko minä yksin tai minä ja Hilma (jos saan hänet videolle mukaan) vastaan/vastataan kysymyksiin, joita kyselen teiltä ja mun perheenjäseniltä liittyen kaupassa työskentelyyn tai oikeastaan tähän TET-viikkoon. Iloista päivää just sulle, ja muista liittyä blogin lukijaksi ja tilata mun kanava YouTubessa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit on tervetuleita! Otan vastaan myös rakentavaa palautetta! :3